Henrik Härkönen

Home / Henrik Härkönen

Henrik Härkönen (s. 1991)

Henrik Härkönen on kotoisin Joutsenosta ja asuu nykyään Vantaalla. Härkönen on valmistunut entisestä Saimaan ammattikorkeakoulusta kuvanveiston osastolta Imatralta vuonna 2015. Lopputyön aiheena oli materiaaliesteettinen minimalismi, teoksen nimi oli Kiila ja irtileikattu pää. Hän valmistuu taiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2022.
Härkönen on Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran ja Suomen Kuvanveistäjäliiton jäsen. Hän toimi myös entisen Kulttuuriyhdistys Krimi ry:n jäsenenä. Härkönen on osallistunut Mäntän kuvataideviikoille XXIV Kartasto-näyttelyyn vuonna 2018, Mäntyharjun Katajainen kansa -­­ taidetta purkutalossa -näyttelyyn vuonna 2017 ja Nastolan kesänäyttelyyn Kuvakirja vuonna 2019. Hänellä oli yksityisnäyttely Arms & Attractions Galleria Huudossa Helsingissä vuonna 2020.

Härkönen on saanut Taideyhdistyksen nuorten taiteilijoiden apurahan vuonna 2018, Suomen kulttuurirahaston työskentelyapurahan 2020, Taiteen edistämiskeskuksen kohdeapurahan 2020, Taiteen edistämiskeskuksen työskentelyapurahan 2018 ja Taiteen edistämiskeskuksen näyttöapurahan 2018.

Härkönen on kuvataiteilija, koska hänellä on tarve tehdä taidetta eikä hän omien sanojensa mukaan pystyisi tekemään mitään muuta päivätyönä: ”Toimistossa menettäisin järkeni viikossa.” Hänen työnsä edustavat abstraktia ekspressionismia. Tilallisissa teoksissa hän poistaa näyttelytilan rakenteen materiaaleja, itsenäisissä teoksissa käyttää puuta, kipsiä, keramiikkaa, terästä, mitä vain, mikä sopii teokseen. Juuri nyt Härkönen on kiinnostunut ajamaan eteenpäin tilaan upotettujen teostensa ominaisuuksia niin, että teossarja sekä uudistuu että pysyy yhtenäisenä samaan aikaan. Hän näkee luonnon taiteen ympäristönä, jossa teoksen tulisi olla istutettu luonnon ominaisuuksiin menettämättä taiteellista itseisarvoaan.