Kuraattorin kutsu

Home / Kuraattorin kutsu

Lähde mukaan Luontoretkelle!

 

Nastolan Kesänäyttely on tänä vuonna suurempi kuin koskaan. Se on ottanut haltuun ennätysmäärän tiloja vanhalta Nastolan kunnantalolta ja levittäytynyt sinne kuin luontopolku, jonka varrelta löytyy monia erilaisia maisemia.

Lahti on tänä vuonna Euroopan ympäristöpääkaupunki ja tämä näkyy näyttelyn teemoissa. Mukana on teoksia, joissa kiertotalous on konkreettinen ja olennainen osa esim. teosten materiaalia tai tekniikkaa. Mukana on osallistavia teoksia ja mukana on hiilineutraalia arkea peräänkuuluttavia teoksia, joissa mietitään vaihtoehtoisia kuluttamisen ja matkustamisen tapoja. Ennen kaikkea näyttelyssä paljon teoksia, joissa luonto on vahvasti läsnä sekä aiheen että estetiikan näkökulmasta.

Näyttelyn nimi lähestyy teemaa ihmisläheisesti ja taidehistoriallisesti. Ihmisläheinen kaiku nimeen tulee luontokerhojen, koulun ympäristöopin ja luontoharrastusten kautta. Taidehistoriallisesti nimestä löytyy viittaus Suomen kultakauden taiteilijoiden luontoretkiin, joissa matkustettiin kansallismaisemia ikuistamaan ja luonnontilaisen maiseman jylhyyttä ihailemaan.

Vanhan kunnantalon tilat tarjoavat mahdollisuuden rakentaa polveileva näyttely, jossa seikkailu on mahdollista. Eri tiloista ja erilaisista huoneista löytyy mielenkiintoisia kokonaisuuksia, paljon tulkittavaa ja jännittäviä yksityiskohtia.

Luontoretkellä on useampia paikkasidonnaisia teoksia. Ne ovat ainutlaatuisia ja esillä vain tässä näyttelyssä. Näyttelyn taiteilijoista moni on uskaltautunut rikkomaan omia tekemisen tapoja ja kokeillut uusia lähestymistapoja aiheeseen. Taiteilijat ovat eri ikäisiä ja eri puolilta Suomea. Tänä vuonna Nastolan Kesänäyttely tekee yhteistyötä LAB-ammattikorkeakoulun kanssa ja näyttelyssä on mukana kuvataiteilijoita, jotka ovat tänä vuonna suorittaneet siellä ylemmän amk-tutkinnon.

 

3.5. Helsingissä
Veikko Halmetoja
Näyttelyn kuraattori