Pihapiiri-taidepolku

Home / Pihapiiri-taidepolku

⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀ ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Pihapiiri

Pihapiirin taiteellisesta toteutuksesta vastaa mikkeliläinen taiteilija Kirsimaria E. Törönen yhdessä assistenttinsa Jutta Hämäläisen kanssa. Kirsimaria Törönen on suunnitellut polun varrelle parikymmentä kierrätysvanerista valmistettua figuuria. Ne ilmentävät riemunloikkia, liikettä ja elämäniloa. Hahmot ovat ihmis- ja eläinhahmoja. Törösen mielestä ympäristötaide voi näin korona-aikana antaa aidon taide-elämyksen, jota virtuaalinäyttely ei voi korvata. Hän haluaa tehdä jotain hauskaa koronan kotisohvilla uuvuttamille ihmisille.

Pihapiirin figuureissa toteutuu myös ajankohtainen materiaalin kierrätystavoite. Yli puolet on kierrätysmateriaalia; Törösen omien akvarellien, piirustusten ja luonnosten värejä, kananmunan kuoria ja parin vuoden takaisen teoksen vanereita. Törönen on yrittänyt viimeisten kuuden vuoden aikana omassa työskentelyssään konkretisoida ekologisuutta ja kierrättämistä. Maailman muuttaminen ja parantaminen lähtee ihmisestä myös taiteen tekemisessä. Taide kuuluu kaikille ja kaikkialla on hänelle tärkeä periaate. Taiteen ei tarvitse Törösen mukaan olla ikuista ja pyhää vaikuttaakseen ja tullakseen nähdyksi. Taiteessa jatkumo näkyy työskentelyprosessissa, jossa syntyy jotakin parhaimmillaan yhteisön ja ympäristön kanssa eikä pelkästään taiteilijan tekemänä.

Nastolan kirkonkylän koululaiset osallistuvat opettajiensa johdolla Pihapiirin tekemiseen. Pieniä pörriäisiä valmistuu kiviaidoille ja ripustetaan ehkä myös puihin. Tienhaaran toimintakeskus osallistuu vanerifiguurien toteuttamiseen. Lisäksi Törönen luottaa siihen, että ihmiset keksivät teosten ympärille monenlaista tekemistä, kuten eväsretkiä ja luonnon tarkkailua. Lue lisää  Suomen Metsäyhdistys tekee polulle infotaulut eri puulajeista, joita kasvaa polun varrella. Luvassa on myös mm. ”kepparirata” keppihevosineen, jota työstää Lahden kaupungin ympäristöpaja. Keppariradan löydät kunnantalon pihalta ja keppihevoset saat lainattua näyttelyn lipunmyynnistä.

Polku avataan 13.6. ja se on avoinna yleisölle koko näyttelyn ajan elokuun loppuun asti.

Linkki Metsäyhdistyksen sivuille.

 

Taiteilija Kirsimaria Törönen ja assistentti Jutta Hämäläinen kävivät sovittelemassa vanerifiguureja kotiseutumuseon ja Kopoon talon maisemiin.