Taiteilijat 2021

Luontoretki-näyttelyyn valitut taiteilijat:

1:1

Erno Enkenberg

Noora Geagea

Svante Gullichsen

Terhi Heino

Henrik Härkönen

Soile Jääskeläinen

Jaakko Kahilaniemi

Jarmo Kallinen

Emmi Kallio

Miia Kallio

Joel Karppanen

Annina Kettunen

Eetu Kevarinmäki

Anni Kinnunen

Anni Kristiina

Veera Kulju

Laura Kärki

 J.P Köykkä

Pirita Lautala

Ville Lehtinen

Tuomo Manninen

Eveliina Narkilahti

Mikko Paakkonen

Ville Räty

Pauliina Salminen

Kim Somervuori

Iiu Susiraja

Tuukka Teponoja

Piipa Toivonen

Henri Tuominen

Samppa Törmälehto

Kirsimaria E. Törönen

Nastolan Kesänäyttely on tehnyt yhteistyötä LAB-ammattikorkeakoulun kanssa. Luontoretkellä on mukana muutamia LAB-ammattikorkeakoulussa ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneita kuvataiteilijoita. Heidän opinnäytetyönäyttelynsä oli kevättalvella Kaapelitehtaalla Helsingissä. Luontoretken kuraattori Veikko Halmetoja toimi sen tuottamisessa ja ripustussuunnittelussa valmistuvien mentorina.

Noora Geagea on helsinkiläinen kuvataiteilija. Geagea on taiteen maisteri Lontoon LCF, University of the Arts -yliopiston valokuvauslinjalta (2009). Kandidaatin tutkinnon hän on suorittanut valokuvauksesta myös The Nottingham Trent -yliopistossa. Lisäksi hän on opiskellut vuoden elokuvaa Prahassa, Tsekissä, FAMU:ssa, Academy of Performing Arts -nimisessä yliopistossa. Hänen Lontoon maisteriopintojensa lopputyö oli kolmikanavainen videoinstallaatio nimeltään You Match. Installaatiossa yhdistyivät keskenään mm. tanssi, nyrkkeily, värit ja mustavalkoisuus. Mielestään hän on tarinankertoja ja kommunikoi muun maailman kanssa parhaiten kuvien kautta.

Geagea on Valokuvataiteilijaliiton ja Galleria Huudon jäsen. Viimeisin Geagean yksityisnäyttely oli The Platform -galleriassa Helsingissä keväällä 2021. Ryhmänäyttelyyn Forum Box -galleriassa Helsingissä hän osallistui helmikuussa 2020 ja Serlachius-museoiden kokoelmanäyttelyyn 2019 – 2020. Geagean töitä on mm. Serlachius-museoiden ja Aineen taidemuseon kokoelmissa.

Omasta mielestään Geagea edustaa ehkä eniten runollista realismia. Hän tekee videoita, ottaa valokuvia ja toisinaan myös maalaa valokuviensa päälle. Häntä kiinnostavat asenteet, rakenteet ja absurdius. Hän pyrkii luomaan näyttelyistään elokuvallisia kokonaisuuksia, joissa yhdistyvät niin video, valokuva kuin maalin pintakin. Tällä hetkellä hän työstää projektia, johon liittyvät kunnianhimo, urheilu, merien rannat, aika, paikattomuus ja matkalla olo. Hän palasi Lontoosta takaisin Helsinkiin juuri meren takia. Meren läheisyys määrittää, missä hän asuu. Meri tekee ihmisen nöyräksi.  

Svante Gullichsen (s. 1994)

Svante Gullichsen on syntynyt Turussa ja asunut siellä 21-vuotiaaksi. Nykyään hän asuu Helsingissä. Hän on koulutukseltaan ylioppilas ja taiteilijana itseoppinut. Luontoretki-näyttelyn lisäksi hänen valokuviaan on tänä vuonna esillä Helsinki Photo Festivalissa. Alkuvuodesta hänen töitään oli esillä Hanging on -näyttelyssä Valokuvakeskus Nykyajassa Tampereella ja Shadow in Light -ryhmänäyttelyssä Galleria Kookoksessa Helsingissä. Hän on myös osallistunut muihin ryhmänäyttelyihin mm. Amos Andersonin taidemuseossa Helsingissä ja Jyväskylän taidemuseossa. Vuonna 2020 Gullichsen ja Elina Brotherus esiintyivät yhdessä luentotilaisuudessa Kansallismuseossa. Hän on saanut myös kunniamainintoja suomalaisissa näyttelyissä ja voittanut parhaan kuvan palkinnon Helsinki Photo Festivalissa vuonna 2019.

Gullichsen haluaa taiteellaan välittää eteenpäin käsitystään ihmismielestä ja sen haasteista. Taiteen tekeminen on hänelle henkireikä: maailma, jossa pystyy jakamaan avoimesti omia murheitaan ja ajatuksiaan. Hän kykenee taiteellaan puhumaan aiheista, joista muuten ei haluaisi ääneen puhua. Gullichsenin teokset ovat valokuvia, suurin osa on omakuvia. Hän kuvaa itseään usein mallina, sillä kuvaamalla omaa kehoaan on helpointa välittää juuri omaa tarinaansa. Hän kertoo juuri nyt saavansa motivaatiota siitä, että häneltä odotetaan uusia töitä. Deadlinet saavat toimimaan.

Gullichsen kuvaa ihmismielen haasteita yleensä luonnon kautta. Ihmiskeho luonnon keskellä näyttää samaan aikaan hyvin luonnolliselta mutta samalla hyvin oudolta: pehmeää ihoa ja kovaa kalliota. Hän pitää siihen liittyvästä ristiriidasta ja koettaakin kuvissaan löytää täydellistä harmoniaa ihmisen ja raa’an luonnon välille. Suomalainen saaristoluonto on hänelle loputtoman inspiraation lähde, ja suurin osa hänen töistään on luotu Porvoon saaristossa.        

Terhi Heino (s. 1971)

Terhi Heino on syntynyt Oulussa ja asuu nykyään Helsingissä. Hän on taiteen maisteri ja valmistunut Kuvataideakatemiasta (nykyään Suomen Taideakatemia) vuonna 2001 kuvanveistotaiteen linjalta. Ennen akatemiaa hän opiskeli arkkitehtuuria Göteborgissa (Chalmersissa) Ruotsissa sekä Otaniemessä Espoossa. Taide kuitenkin vei mukanaan.

Heinon lopputyö Kuvataideakatemiasta oli Huuto Merelle -niminen ympäristötaideteos, joka sijaitsi Helsingin Hernesaaressa jättömaalla. Heino koversi valtavan tammirungon moottorisahalla tilaksi, jonka suojasta pystyi huutamaan kohti merta. Lopputyöhön liittyi kirjallinen osuus, joka käsitteli ympäristö- ja maataidetta, tekoprosessia sekä kaikenlaista huutoon liittyvää.

Heino on Suomen Kuvanveistoliiton ja Suomen Taiteilijaseuran jäsen. Lisäksi hän on myös taiteilijavetoisen Galleria Huudon jäsen. Heinolla on ollut näyttelyitä Suomessa ja ulkomailla: mm. Suomesta Galleriassa, Galerie Toolboxissa Berliinissä, Moskovan modernin taiteen museossa, Montbeliardin taidekeskuksessa Ranskassa, Bristolissa ja Supermarket Art Fairissa Tukholmassa. Suomessa hänen töitään oli viimeksi esillä Kiasmassa, Seppo Fräntin kokoelmia esittelevässä näyttelyssä sekä Galleria Halmetojan kesänäyttelyssä Suomen pellot värikuvina. Yksityisnäyttelyitä Heinolla on ollut mm. Taidesalongissa, Galleria Huudossa ja Korjaamo Galleriassa Helsingissä sekä Ama Galleriassa Turussa.

Heino on saanut Raimo Utriaisen säätiön Taidepalkinnon ja Suomen Taideyhdistyksen William Thuring -palkinnon.

Heinon töitä on valtion, Kiasman, Oulun taidemuseon, Saastamoisen säätiön ja Wihurin säätiön kokoelmissa.

Heinolle kuvataiteilijuus on työ, elämäntapa ja tapa hahmottaa tätä maailmaa. Heinon teokset ovat luonnon- tai kierrätysmateriaaleista tehtyjä piirustuksia, kollaaseja ja veistoksia sekä installaatioita. Terhi Heino kuvaa tekemistään seuraavasti:
”Materiaalisuuteen keskittyvä käsillä tekeminen ja käsitteellinen työskentely ovat aina kiinnostaneet minua. Olen työskennellyt eri luonnon -ja kierrätysmateriaalien (esim. käytettyjen teepussien, perkuujätteen kalanevien, punakaalin, vanhojen kasvioiden) kanssa jo 20 vuotta. Teoksia ja installaatioita varten kerään materiaalia kaupan ylijäämistä, luonnosta, roskista, arjen jätteestä, kirpputoreilta, nettitoreilta, vintiltä, mummolasta jne. Tutkin, teen kokeiluja ja innostun. Rakennan veistoksia, installaatioita ja piirustuksia. Työskentelyni on prosessinomaista ja lopullinen näyttelykokonaisuus muovautuu viime hetkeen asti. Myös teosten aiheet saattavat muotoutua materiaaleista löytyvien vihjeiden kautta. Käsittelen teoksissani ympäristön ja yksilön katoavaisuutta ja haurautta sekä henkilökohtaisia kipupisteitä.”

Viime aikoina Heino on työskennellyt vanhojen kasvioiden innostamana. Hän käyttää piirustuksissaan ja kollaaseissaan samaa liimapaperiteippitekniikkaa kuin kasvioita alun perin tehdessä on käytetty. Vanhoista kasvioista löytyvät kasvien maatumisen jäljet ja kasvin löytöpaikkaan liittyvät tiedot inspiroivat tekijää. Lopuksi Heino ihmettelee: ”Onko sattumaa, että löysin nettikirppikseltä ostamastani kasviosta Nastolassa yli 60 vuotta sitten tehtyjä kasvion sivuja!”

Henrik Härkönen (s. 1991)

Henrik Härkönen on kotoisin Joutsenosta ja asuu nykyään Vantaalla. Härkönen on valmistunut entisestä Saimaan ammattikorkeakoulusta kuvanveiston osastolta Imatralta vuonna 2015. Lopputyön aiheena oli materiaaliesteettinen minimalismi, teoksen nimi oli Kiila ja irtileikattu pää. Hän valmistuu taiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2022.
Härkönen on Etelä-Karjalan Taiteilijaseuran ja Suomen Kuvanveistäjäliiton jäsen. Hän toimi myös entisen Kulttuuriyhdistys Krimi ry:n jäsenenä. Härkönen on osallistunut Mäntän kuvataideviikoille XXIV Kartasto-näyttelyyn vuonna 2018, Mäntyharjun Katajainen kansa -­­ taidetta purkutalossa -näyttelyyn vuonna 2017  ja Nastolan kesänäyttelyyn Kuvakirja vuonna 2019. Hänellä oli yksityisnäyttely Arms & Attractions Galleria Huudossa Helsingissä vuonna 2020.

Härkönen on saanut Taideyhdistyksen nuorten taiteilijoiden apurahan vuonna 2018, Suomen kulttuurirahaston työskentelyapurahan 2020, Taiteen edistämiskeskuksen kohdeapurahan 2020, Taiteen edistämiskeskuksen työskentelyapurahan 2018 ja Taiteen edistämiskeskuksen näyttöapurahan 2018.

Härkönen on kuvataiteilija, koska hänellä on tarve tehdä taidetta eikä hän omien sanojensa mukaan pystyisi tekemään mitään muuta päivätyönä: ”Toimistossa menettäisin järkeni viikossa.” Hänen työnsä edustavat abstraktia ekspressionismia. Tilallisissa teoksissa hän poistaa näyttelytilan rakenteen materiaaleja, itsenäisissä teoksissa käyttää puuta, kipsiä, keramiikkaa, terästä, mitä vain, mikä sopii teokseen. Juuri nyt Härkönen on kiinnostunut ajamaan eteenpäin tilaan upotettujen teostensa ominaisuuksia niin, että teossarja sekä uudistuu että pysyy yhtenäisenä samaan aikaan. Hän näkee luonnon taiteen ympäristönä, jossa teoksen tulisi olla istutettu luonnon ominaisuuksiin menettämättä taiteellista itseisarvoaan.    

Soile Jääskeläinen

Taiteilija Soile Jääskeläinen kertoo pienestä pitäen olleensa aina kynä kädessä. Piirtäminen ja maalaaminen tulevat äidin suvusta ja kotona ilmapiiri oli sellainen, että taiteilijan ura oli itsestään selvää.

Piirtäminen on edelleen etualalla Soilen tekemisessä. Hän käyttää nestemäisen valuvaa akryyliväriä, josta piirretyt hahmot versoavat.

Soile Jääskeläiselle oli itsestään selvää, että hän elättää itsensä taiteilijana ja opettajana. Pienten mutkien kautta hän hakeutui Kankaanpään taidekouluun, josta valmistui 1992, jatkoi taideopintoja Tampereen ammattikorkeakoulussa, josta valmistui kuvataiteilijaksi 2000 ja on taiteen maisteri Taideteollisesta korkeakoulusta vuodelta 2008. Hän asuu ja työskentelee yhdessä miehensä Jarmo Kallisen kanssa Tampereella.

Soile Jääskeläinen sanoo kulta-ajakseen aikaa Tampereen Suomen Trikoon tehtaan entisiin tiloihin valmistuneessa työhuoneessa ja taiteilijayhdyskunnassa. Pariskunta siirtyi Suomen Trikoon tiloista Hatanpään pesulaan nousseeseen taideyhteisöön ja sai jonkin aikaa sitten tilat Tampereen ateljeetalosta. -Siirtyminen 130 m2:n työhuoneesta 60 m2:n tilaan ei ole ollut aivan mutkatonta, Soile toteaa.

Soile on koko uransa ajan ollut erittäin tuottelias. Hän on osallistunut lukuisiin näyttelyihin, ollut mukana mm. kaksi kertaa Mäntän kuvataideviikoilla ja Helsingin nuorten taiteilijoiden näyttelyssä ja hänellä on ollut yksityisnäyttelyitä vuosittain vuodesta 1994 lähtien.  Tähän asti inspiroivin työ lienee Melutaidegalleria, jossa mukana oli kuusi taiteilijaa. Teos oli ulkoteos, joka tehtiin betoniseen meluaitaan.

Soile Jääskeläinen on saanut mm. Alfred Kordelinin puolivuotisen työskentelyapurahan Villa Lanteen Roomaan vuonna 2011 ja lisäksi hän on yhdessä Jarmo Kallisen kanssa työskennellyt mm. Meksikossa ja Ranskassa.

-Nastolan vanha kunnantalo on mainion rouhea ja inspiroiva, sanoo Soile Jääskeläinen. -Ehkä tuon jälleen muotoon leikattuja alumiiniteoksia. Teen guassi- ja sekatekniikalla maalauksia, joiden aiheena on massiivisia puun runkoja, kiviaitaa ja muuta luontoon liittyvää. Tuon teoksia Ajan kerrostumia- sekä Luonnon hidasta aikaa sarjoista. Luvassa on ihan uusia ja myös vanhoja teoksia.

Tulevaisuudesta Soile ei pysty vielä sanomaan mitään varmaa. -Täytyy toivoa, että näyttelyhakemukset menevät läpi! Kokeiluluonteisena on tulossa Nastolan näyttelyn jälkeen näyttely Tukkateekkiin, kampaamon yhteydessä olevaan näyttelytilaan Tampereella.

Jaakko Kahilaniemi

Valokuvaaja ja kuvataiteilija Jaakko Kahilaniemi lupaa tuoda Nastolan kesänäyttelyyn 100 hehtaaria ymmärrystä-teoksen ja veistossarjan, jotka tulevat sijoittumaan vanhan kunnantalon toimistotilan yläaulaan. Luontoaihe on teoksessa koskettavasti esillä. -Haluan ravistella ihmisten kulutustottumuksia ja tuoda esille omaani tai muiden hiilijalanjälkeä, sanoo Kahilaniemi.

Jaakko Kahilaniemelle oli lapsesta asti selvää, että hän haluaa tehdä jotain muuta kuin isänsä, joka on metsänhoitaja. Jo lukiossa hän löysi valokuvauksen, opiskeli ensin Turun amk:n taideakatemiassa valokuvausta ja valmistui taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta 2018.

Luontoretki-näyttelyynkin tulevan ”100 Hectares of Understanding”-teoksen valokuvat viittaavat Jaakon perimään sadan hehtaarin metsäpalstaan, jota kohtaan hän on tuntenut etäisyyttä. -Olen etääntynyt aika paljon lapsuuden maisemasta, sanoo Helsingin Herttoniemessä asuva ja työskentelevä Kahilaniemi. -Haluan ravistella ihmisten kulutustottumuksia, herättää ajattelemaan ja tiedostamaan ihmisten vaikutuksen ilmastonmuutokseen ja luontoon, hän sanoo. Lisäksi näyttelytilaan tulee hänen ”Nature Like Capital”-sarjan veistoksia.

Jaakko Kahilaniemi on voittanut teoksillaan lukuisia palkintoja. Hän voitti mm. Amsterdamin ING Unseen Talent Award-kilpailun ja Kiinassa kansainvälisen valokuvakilpailun sekä Majaoja/Backlight`17-pääpalkinnon 2017. Kahilaniemen töitä on ollut esillä lukuisissa näyttelyissä niin kotimaassa kuin ympäri Eurooppaa.

-Minun näyttelyni tarvitsee happea, joten valitsin yläkerran ison aulan, jossa pystyy liikkumaan. On todella kiinnostavaa, miten tyhjenevä toimistotila otetaan hyötykäyttöön. Tämä on nerokas polku, jossa annetaan tilaa taiteelle. Minulta on tulossa kokonaisinstallaatio, jossa käytetään ääntä, valokuvia ja veistoksia. 100 Hectares of Understanding saa uusi muotoja ja ulottuvuuksia, sanoo Kahilaniemi.

 

Jarmo Kallinen

Taiteilija Jarmo Kalliselle uran valinta ei ollut itsestään selvä. -Olen eksynyt moneen kertaan – ja kokenut jälleen valaistumisen, hän sanoo. – Ei tämä koskaan ole ollut helppoa!

Jarmo kertoo taiteilijauransa huippuhetken olleen 5-vuotiaana. -Seisoin silloin huopatossut jalassa katsomassa Munsterhjelmin maisemaa – ja päätin, että minusta tulee suuri taiteilija!

Jarmo Kallinen valmistui Kankaanpään taidekoulusta kuvaveistäjäksi, ja myöhemmin Lahden kautta kuvataideakatemiasta taiteen maisteriksi. Hän tekee myös maalauksia ja grafiikkaa. Kallinen ei suoraan ryhtynyt kokopäiväiseksi taiteilijaksi. Hän meni ensin Helsinkiin töihin valokuvausliikkeeseen, mutta koki valaistuksen ja siirtyi sieltä Tampereelle. -Minulla ei ole vakavaa tarvetta purkaa tuntojani kuviksi. En tee mitään siitä ilosta, että on kiva tuottaa. Tämä on tapa elää – kokea ja yritän jatkuvasti opiskella lisää. Kaikki on koko ajan käymistilassa – eikä tule koskaan valmiiksi, Jarmo kiteyttää tuntojaan taiteen tekemisestä.

Kallinen on pitänyt yksityisnäyttelyitä vuodesta 1996 lähtien, osallistunut Mäntän kuvataideviikoille kolme kertaa ja saanut apurahoja, mm. Taiteen keskustoimikunnan Näyttökorvausapurahan vuonna 2000 ja Suomen Kulttuurirahaston puolen vuoden residenssityöskentelyapurahan Ranskaan vuonna 2008.

Mäntästä kotoisin olevana Jarmoa lähellä ovat aina olleet luonto, metsä ja metsäteollisuus. Luonnon ja ympäristön pohdinta näkyy hänen töissään. Puupölyallergia on vaikeuttanut puun työstöä, joka nyt tapahtuu ulkotiloissa. Jarmo istuttaa pieniä puita ja oikeita pienoismetsiä erilaisille alustoille. Nastolan kunnantalolta Kallinen valitsi entisen kunnanjohtajan huoneen, jossa on aiheeseen sopiva puuparkettilattia. Nastolaan tulee pienien metsien lisäksi valokuvia, veistoksia ja maalauksia.

 -Olemme havumetsävyöhykkeellä, joten luontoretki on jokapäiväinen kokemus, hän sanoo. Intohimokseen Jarmo nimeää barokkipuutarhat!

Entä tulevaisuus? -Olen vielä elossa – ja mukana tässä näyttelyssä, Jarmo nauraa.

Emmi Kallio

Taiteilija Emmi Kallio on innoissaan Nastolan ensi kesän Luontoretki-näyttelystä. Hän kävi helmikuun alussa valitsemassa kunnantalolta oman huoneen, johon rakentuu koko tilan haltuun ottava maalausinstallaatio. -Olen puhdasverinen maalari ja kokonaisen huoneen työstäminen on ainutkertainen mahdollisuus. Teoksen lähtökohtana hänellä on home, joka on samaan aikaan vaarallista mutta myös kaunista. -Homeen värit inspiroivat minua. Home on usein ihmisille haitallista, mutta se on myös tärkeä osa luonnon elämän ja kuoleman prosesseja. Haluan teoksellani tutkia myös ihmismieltä, jota kuvataan taiteessakin usein huoneena. Kaikenlaiset tunteet ovat tärkeitä, mutta tukahdutettuina niistä voi tulla mielen homekasvustoa.

Emmi Kallio ehti valmistua ensin filosofian maisteriksi Jyväskylästä ja sitten yhteiskuntatieteiden maisteriksi Tampereelta ennen kuin hänelle selvisi kolmekymppisenä, mitä hän todella tahtoo tehdä. – Koko ajan taustalla oli palo taiteeseen ja kiersin sitä kuin kissa kuumaa puuroa. Vuonna 2016 hän valmistui kuvataiteilijaksi Tampereen ammattikorkeakoulusta ja siitä lähtien Emmi on asunut ja työskennellyt Tampereella.

Emmin maalaukset ovat värikkäitä ja tulevat näyttelyissä voimakkaasti esille. Hän on osallistunut lukuisiin yhteis- ja ryhmänäyttelyihin ja pitänyt yksityisnäyttelyitä niin Helsingissä, Tampereella kuin Pirkkalassa ja Mäntässä. Hänen töitään on mm. Tampereen taidemuseossa ja useissa yksityiskokoelmissa. Emmi Kallio on saanut mm. Suomen Kulttuurirahaston työskentelyapurahan ja Taiteen edistämiskeskuksen kohdeapurahan ja eri säätiöiden stipendejä.

Miia Kallio (s. 1972)

Miia Kallio on helsinkiläinen kuva- ja keramiikkataiteilija. Hän on valmistunut keramiikka-alan artenomiksi (AMK) vuonna 1998 Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemiasta (Kuopion muotoiluakatemia). Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon hän suoritti Helsingin yliopistossa vuonna 2000 pääaineena taidehistoria. Lisäksi hän on suorittanut ammatillisen opettajan pedagogiset opinnot vuonna 2011. Kuvataiteilijan YAMK-tutkinnon hän saa valmiiksi tänä keväänä 2021. Opinnäytetyön aihe on taiteilijan vallankäyttö suomalaisella taidekentällä, jota hän tarkastelee keraamisten veistosten kautta. Vaihto-oppilaana hän opiskeli lukuvuoden 1996 – 97 Tallinnassa Viron taideakatemiassa.

Kalliolla on 20 vuoden ura ammattitaiteilijana, joten näyttelyitä on kertynyt aika paljon. Viimeisimmät yhteisnäyttelyt ovat Purkutaideprojekti Kasvisryhmän yksiö Taiteen kotitalossa Keravalla (2020), Hiivamerikatveessa-kutsunäyttely Somerolla, Ceramega20 – Särmä, Äär, Edge kuratoitu näyttely Voipaalan taidekeskuksessa Valkeakoskella, Sins in Eden, LU Botanical Garden Riikassa Latviassa ja II International Black Ceramics -symposium The Quart Pottery Museumisssa Kataloniassa Espanjassa. Viimeisimpiä yksityisnäyttelyitä ovat mm. Kaikki siemenet eivät idä – kokemuksia hedelmättömyydestä ja Vallan rakenteita Galleria Laterna Magicassa Helsingissä (2014 ja 2018).

Kallion töitä on Suomen valtion taidekokoelmassa, HUS:n taidekokoelmassa, FuLe International Ceramic  Art Museum of Scandinavian kokoelmissa Kiinassa,
Artists’ Union of Latvian kokoelmissa ja The Quart Pottery Museumin kokoelmissa Kataloniassa Espanjassa. Viimeisimmät apurahat ovat Taiteen edistämiskeskuksen myöntämät liikkuvuustuet vuosilta 2019 ja 2017.

Kallio on keramiikkataiteilija. Hänen ilmaisunsa on teemallista ja materiaalipohjaista. Hän työskentelee kommunikatiivisessa vuorovaikutuksessa saven kanssa. Työskentelyprosessi on hidas, ja juuri hitauden hän kokee merkitykselliseksi. Teosten sisältö ja merkitystasot rakentuvat yhteistyössä materiaalin kanssa:”Käteni ajattelevat.”

Keramiikkataide edustaa hänelle materiaalipohjaista kuvataidetta. Kuvataiteen keinoin hän pystyy parhaiten ilmaisemaan itseään ja ottamaan kantaa merkityksellisiin asioihin. Kallio uskoo taiteen itseisarvoon, mutta omilla töillään kokee usein tarpeelliseksi ottaa kantaa häntä kiinnostaviin ilmiöihin.

Kallio tekee usein teoksensa käsinrakennustekniikoilla suomalaisesta punasavesta. Hän käsittelee pintaa kiillottamalla ja savustamalla. Näyttelyyn tulevat teokset ovat kaikki suomalaisesta punasavesta tehtyä keramiikkaa. Hän käyttää villiä suomalaista punasavea. Savella samoin kuin taiteilijallakin on oma tahtonsa, ja teos rakentuu yhteistyössä ei-elollisen, mutta ehdottomasti vitaalisen materiaalin kanssa. Suhde saveen on hänelle fyysinen ja psyykkinen tila. Hän on myös kiinnostunut ympäristötaiteesta ja tehnyt melko paljon paikkasidonnaisia teoksia useampiin ympäristötaidenäyttelyihin. Hän kokee yleensä paikan ja tilan olennaisena osana teoksensa muodostumista.

Opinnäytetyössään Kallio tutkii taiteilijan vallankäytön muotoja suomalaisella taidekentällä. Taidekentällä taiteilijat varsin harvoin näkevät omaa rooliaan vallankäyttäjinä, vaikka esimerkiksi vertaisarvioinnissa taiteilijat ovat itse vahvasti edustettuina. Vallankäyttö on kiinnostanut taiteilijaa kauan, ja taidekentällä hänen käsityksensä mukaan tulee näkyviin valta sosiaalisista suhteista riippuvana ja alati liikkuvana. Samoin tulee näkyväksi myös se, ettei ole ylintä auktoriteettia, vaan kyseessä on vaihtuvien valta-asemien strateginen peli. Tämä asetelma kiinnostaa Kalliota varmasti vielä pitkään.

Aihemaailmassa luonnon elementit eivät kovin usein näy. Tosin Kallio on kyllä hakenut innoitusta myös luonnonmuodoista. Esimerkiksi erilaiset siemenet ovat toimineet lähtökohtina takavuosien teosmuodoille.

Joel Karppanen (s. 1993)

Joel Karppanen on oululaislähtöinen valokuvataiteilija ja elokuvantekijä, joka asuu ja työskentelee tällä hetkellä Turussa. 

Karppasen esikoisteos, kansainvälistäkin huomiota saanut Suomalainen pastoraali julkaistiin Musta Taide -kirjasarjassa vuonna 2018, ja keväällä 2019 hän piti ensimmäisen museonäyttelynsä Aineen taidemuseossa Torniossa. Lisäksi Karppasen teoksia on nähty lukuisissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä muun muassa Helsingissä, Lontoossa, Wienissä, Bratislavassa ja Mäntän kuvataideviikoilla. Karppanen on palkittu Uusi kuvajournalisti – ja Jouko Lehtolan Säätiön Nuori sankari -palkinnoilla. Hänen teoksiaan löytyy useista yksityisistä ja julkisista kokoelmista kuten Suomen valokuvataiteen museosta, Suomen valtiolta ja Jenny ja Antti Wihurin rahastosta. 

Nastolan kesänäyttelyssä nähdään Karppasen tuore kokeellinen dokumentti Luontoelokuva. Kuva- ja ekokriittinen teos on 11-minuuttinen essee-elokuva simuloidusta luonnosta – metsän eläimistä, petokuvaajista ja kansallispuistoista. Teoksessa vanhat luontodokumentit, uutisfilmit ja matkailumainokset yhdistyvät nykypäivän kuvastoon luontokuvauksen kulisseista. Ääniraidalla luonnon äänet sekoittuvat synteettiseen linnunlauluun ja muihin elektronisiin äänimaisemiin.

Annina Kettunen (s. 1991)

Annina Kettunen on Nurmeksessa syntynyt, Lappeenrannassa asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Hän valmistui Saimaan ammattikorkeakoulusta keväällä 2017 pääaineenaan kuvanveisto. Tänä keväänä hän valmistuu kuvataiteilijaksi (YAMK) LAB-ammattikorkeakoulusta. Viime aikoina hän on työskennellyt pääasiassa suurikokoisten sekatekniikalla toteutettujen piirustusten parissa. Kolmiulotteinen ajattelu, tilallisuus sekä rakentaminen ovat edelleen voimakkaasti läsnä hänen taiteessaan, myös piirtämisen prosessissa. Kettunen on kiinnostunut piirtämisjäljestä ja piirtämisestä ajattelun keinona. Hän on keskittynyt kokeellisen piirtämisen kautta tutkimaan tekijän ja taidon merkitystä taiteellisessa prosessissa.

Kettunen on ollut Etelä-Karjalan taiteilijaseuran jäsen vuodesta 2017 ja sen näyttelytyöryhmän jäsen vuodesta 2019.

Kettusen opinnäytetyönä toteutettu teos Taidot, kyllästyminen ja akkuporakone (2020 – 2021) käsittelee tekijän etäännyttämistä piirustustaidoistaan ja pohtii sitä kautta tekijyyden ja taidon merkitystä nykytaiteessa. Tarkoituksena oli selvittää, miten kädenjäljen manipulointi piirtämisessä vaikuttaa tekijän välittymiseen lopputuloksessa. Teokseen kuului kokeileva jakso, jossa piirtäminen toteutettiin laitteella ja siihen rakennetuilla piirtopäillä. Jakson tuloksena syntyi teosinstallaatio, joka toi esille laitepiirtämisen jälkeä sekä prosessin merkitystä korostavia elementtejä. Opinnäytetyön keskeisin havainto oli se, että taide on kiinnittynyt tekijyyteen ja tekijyys on taiteellisen työskentelyn kautta alati muuttuva olemus.

Kettunen käsittelee aihetta omasta henkilökohtaisesta näkökulmastaan kuvataiteilijana ja oman taiteellisen työnsä kautta:”Pyrin tällä opinnäytetyöllä selvittämään, onko tietoisen kädenjäljen manipuloinnin avulla lainkaan mahdollista häivyttää tekijän taitoja vai onko lopputulos entistä taidokkaampaa? Ja onko laitteen piirtämä teos taidetta vai ei? Vaikka opinnäytetyöni taustalla merkittävästi vaikuttaa henkilökohtainen kyllästymisen tunne, en halunnut siitä kantavaa teemaa vaan kääntää sen uudistumiseksi, kysymiseksi ja etsimiseksi. Toinen syy, miksi kyllästyminen ei ollut pelkästään negatiivinen asia, oli juuri kyseenalaistamisen voimistuminen. Se voimistui itsestään, ja lisäsin sitä myös tietoisesti. Päädyin kyseenalaistamaan taitojani ja lopulta tekijän merkitystä taiteellisessa prosessissa – ja etenkin taidon merkitystä nykytaiteessa.”

Kettunen osallistui tänä keväänä opinnäytetyönäyttelyyn Poikkeuksia oloissa Helsingin Kaapelitehtaalla. Hänellä on ollut mm. yksityisnäyttelyt Dead Line Part 1 Galleria Pihatossa Lappeenrannassa ja Dead_Line Part 2 Taidekeskus Ahjossa Joensuussa, Aikalisä Galleria Rajatilassa Tampereella, Läsnä Galleria Uudessa Kipinässä Lahdessa, Umbra Galleria Tykossa Nurmeksessa ja Exitus Makkaragalleriassa Helsingissä. Hän on osallistunut lukuisiin yhteisnäyttelyihin kotimaassa, kuten Kylässä Patogalleriassa Kuusankoskella, Baltic Drawing Imatran taidemuseossa, The EndTaidebunkkerissa Imatralla ja Koti nimeltä Krimi Taidekeskus Krimissä Imatralla. Lisäksi hänen töitään on ollut esillä mm. Virossa ja Puolassa.

Kettunen on kuvataiteilija, koska hänellä on taipumus visuaalisuuteen ja tarve ilmaista itseään luomalla jotain. Lisäksi hän kaipaa esteettisiä kokemuksia ja kutkuttavia tunnetiloja, joita taiteen tekeminen tarjoaa. Loputon haaste, ikuinen vastus ja aina valmis tarjoamaan uutta – sitä on taiteen tekeminen hänelle. Teostensa tyyliä hän ei erittele, koska ei koe sitä tänä päivänä tarpeelliseksi tai oikeastaan mahdolliseksikaan.

Kettusen suhde luontoon on syntynyt jo lapsuudessa. Äiti vei hänet ensimmäisen kerran metsään alle yksivuotiaana ja sen jälkeen lukuisia kertoja, sillä he asuivat luonnon ympäröimässä pienessä kaupungissa. Luonto on hänelle edelleenkin voimavara ja tärkeä ylpeyden aihe suomalaisena.

Eetu Kevarinmäki (s. 1993)

Eetu Kevarinmäki on syntynyt Seinäjoellä, asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on opiskellut Turun Taideakatemiassa kuvataidetta. Lopputyö oli Vihapuheen estetiikka -näyttely Creat Space -galleriassa vuonna 2017, ja se käsitteli sosiaalisessa mediassa Facebookin avoimissa kommenttikentissä käytävää vihapuhetta niiden tuottajien kautta. Kevarinmäki käsittelee työskentelyssään internetkulttuuria ja on itse osa sitä. Kevarinmäki on Yö ry:n, uuden ajan taideyhteisön jäsen. Hänen teoksiaan on yksityisissä kokoelmissa, ja hänellä on ollut useita yksityis- ja yhteisnäyttelyitä Suomessa.

Kevarinmäki rakastaa ristiriitoja ja siltojen rakentamista kulttuuriyhteyksien välillä, millä ei ole mitään tarkoitusperää. Hän luo omia polkuja ja tekee tahallaan asioita väärin. Hän on erilaisten kulttuurimuotojen suurkuluttaja ja yrittää rakentaa yhteyksiä kaiken välille. Joskus se onnistuu, mutta yleensä se on hänen mielestään vain turhauttavaa.  Palkitsevinta on oivalluksen hetki palasten osuessa kohdalleen. Ironia ja huumori ovat läsnä hänen töissään, koska 90-luvulla syntyneenä hän ei omasta mielestään pääse sukupolvimaneereitaan karkuun eikä tiedä haluaisikaan päästä. Ihmisten kanssa työskentely on hänelle tärkeää, sillä yhdessä syntyvät parhaimmat ideat dialogin kautta. Tällä hetkellä hän on kiinnostunut venäläisestä avantgardesta, puhelimella toimivasta skannerista ja Youtuben kokkailuvideoista.

Nastolaan tulevaan työhönsä “TOP TEN STORMS OF 2020” Kevarinmäki on dokumentoinut kymmenen suurinta hirmumyrskyä käyttämällä Nasan satelliittikameroita. Ilmastonmuutos uhkaa meitä kaikkia, mutta ei meitä kaikkia. Hirmumyrskyt ovat lisääntyneet vuosi vuodelta Atlantin valtamerellä ilmaston lämpenemisen seurauksena. Kevarinmäen töitä voi nähdä kesällä Nastolan lisäksi K. H. Renlundin ITE pilvessä -näyttelyssä Kokkolassa ja keväällä 2023 Galleria Halmetojan yksityisnäyttelyssä. 

Anni Kinnunen (s. 1978)

Anni Kinnunen syntynyt Oulussa ja työskentelee Oulussa. Kinnusen pääasiallinen väline on valokuva- ja videotaide, mutta työskentely on vuosien varrella laajentunut myös esineellisiin installaatioteoksiin. Kinnunen on itse kameransa kohteena, mutta teokset eivät ole omakuvia. Kuvissa esiintyy erilaisia hahmoja, jotka ovat heijasteita aikakauden tunnelmista. Myös kuvaustilanteet ovat aitoja eivätkä kuvankäsittelyohjelmalla rakennettuja.

Kinnusen ensimmäinen yksityisnäyttely pidettiin Pohjoisessa valokuvakeskuksessa vuonna 2005. Hänen töitään on ollut esillä useissa näyttelyissä Suomessa ja ulkomailla, mm. Saksassa, Tanskassa, Luxemburgissa, Sloveniassa, Italiassa, Japanissa, Kiinassa, Venäjällä, Kanadassa ja Yhdysvalloissa. Suomessa hän on ollut esillä useissa valtakunnallisesti merkittävissä näyttelyissä kuten Nuoret-näyttelyssä Helsingin taidehallissa (2009), Mäntän kuvataideviikoilla (2013, 2018) ja Pohjois-Suomen biennaalissa Lumipalloefekti (2012, 2014, 2016). Kinnusen teoksista on julkaistu kaksi valokuvataidekirjaa (2007, 2013). Hänen töitään on Oulun taidemuseon ja Valtion taideteostoimikunnan kokoelmissa.

Kinnunen on tehnyt pitkäjänteisesti työtä luodakseen näyttelykokonaisuuksia, joiden kautta voisimme astetta paremmin hahmottaa maailmaa. Hänen taiteellisen työskentelynsä merkitys pohjautuu tapaan osallistua kuvallisesti yhteiskunnallisiin keskusteluihin ja ensisijaisesti kommunikoida tunnetasolla. Hänen näyttelynsä eivät tarjoa yleisölleen vastauksia, vaan vapaan tilan miettiä aikaamme ja valintojamme.

Aikaisemmassa näyttelykokonaisuudessaan The Great Escape Kinnunen käsitteli aivotoiminnan petollisuutta ja taipumusta saada asiat näyttäytymään kulloisessakin tilanteessa itselle soveltuvassa muodossa. Teokset sitovat teeman myös yhteiskunnassamme havaittavissa oleviin ilmiöihin kuten yksilökeskeisyyden korostumiseen ja keinotekoisuuden kulttuuriin.

Nastolassa nähdään kahden eri näyttelykokonaisuuden teoksia, joissa molemmissa näkyy vahvasti se, miten Kinnunen käyttää luontoa työskentelyssään.

Sisätiloissa esillä oleva Personal Landcape -kokonaisuus pohtii ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta ja eriytyneisyyttä. Sarjan teokset on kuvattu ihmisen muokkaamissa ympäristöissä.

Miljöiden fotogeenisyys ei sulje pois tosiasiaa, että useimmat kohteet ovat kaltoinkohdeltuja tai kastroituja. Kuvissa esiintyy avohakkuualueita ja epävirallisia kaatopaikkoja, mutta myös kotipihojen kevytluontoa. Oman kokonaisuutensa Personal Landscape -sarjassa muodostavat teokset, joissa luonto iskee takaisin ihmisen vetäydyttyä näköpiiristä. Omaa kehoaan kuvan materiaalina käyttävä taiteilija ei mene Personal Landscape -sarjan teoksissa maiseman eteen vaan sisään. Kuvauskohde ei ole nähtävyys, joka tarvitsee ihailevaa yleisöä ja katsomisetäisyyttä. Kinnunen toteaa, että hän on kuvissaan enemmän keho, fyysinen elementti kuin henkilö. Ihmiskeskeinen kulttuuri palvoo yksilöllisyyttä, mutta luonnonympäristöissä ihmisen ainutkertaisuutta ympäröi vain luonnon suvereeni välinpitämättömyys.

Vuosina 2008 – 2012 valmistuneen Personal Landscape -näyttelykokonaisuuden teoksia on esitetty aikaisemmin mm. Pekingissä, Berliinissä, Firenzessä, Luxemburgissa, Pietarissa ja laajalti eri puolilla Suomea. Saksalainen Kerber Verlag Photo Art -kustantamo on myös julkaissut kokonaisuudesta vuonna 2013 valokuvakirjan.

Ulkotilassa nähtävillä olevat suurtulosteet kokonaisuudesta The Great Escape ovat kertomus siitä, miten ihminen on vähitellen etääntynyt luonnosta, maisema muuttunut näyttämöksi ja ihmisyys roolileikiksi. Luonnottomuus on teoksissa läsnä piinaavalla tavalla uiden tarkasti kauniin ja kammottavan rajalla. Siksi se tuntuu rehelliseltä tavalta kuvata aikaamme. Ylenpalttinen keinotekoisuus on välillä hauskaakin, mutta pitää sisällään suoria kysymyksiä luontosuhteesta ja vieraantumisesta: Mihin olemme matkalla ja miksi, pakenemmeko jotain?

Kinnusen teokset ovat suomalaisessa kuvataiteessa ainutlaatuinen sekoitus muovia ja metsää. Omaääninen kuvakieli hätkähdyttää, jopa ravistelee, mutta sen kokonaisvaikutus on ajatuksia herättävä. Teemallisesti yhtenäinen kokonaisuus on ajankohtainen, poleeminen ja vahvasti visuaalinen.

http://annikinnunen.com/

https://www.instagram.com/kinnunenanni/

Veera Kulju (s .1975)

Veera Kulju on helsinkiläinen kuvataiteilija (TaM, muotoilija AMK). Hän opiskeli Lahden muotoiluinstituutissa kokeellista muotoilua, mihin liittyi vaihto-opiskelu HDK:ssa Göteborgissa. Hän teki maisterin tutkinnon Taideteollisessa korkeakoulussa (Aalto) taideteollisen muotoilun koulutusohjelmassa. Lisäksi hän on opiskellut myös sisustustekstiiliartesaanitutkinnon Vihdin käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa. Opiskelujen aikainen harjoittelukausi Janna Syvänojan ohjauksessa johti pitkään assistenttina työskentelyyn, jolla on suuri merkitys Kuljun kehityksessä.

Kuljun opinnäytetyöt ovat olleet prosesseja, joissa on edetty materiaalista käsin ja etsitty uusia ilmaisutapoja. Työt ovat olleet henkilökohtaisia ja käsitelleet mm. kotia ja sen rakentumista. Opinnäytetöiden ohjaajina ovat toimineet arkkitehti Petteri Nisunen ja kuvataiteilija Janna Syvänoja.

Kulju on Suomen Kuvanveistäjäliiton, Korutaideyhdistyksen, Taiteilijat O:n ja Ornamon jäsen. Kuljun töitä on Valtion taidekokoelmissa, Arabian taideosastoyhdistyksen kokoelmissa, Tukholman Nationalmuseumissa ja yksityiskokoelmissa.

Kuljun yksityisnäyttelyitä ovat olleet mm. Naku (2018)ja Noir (2020). Kuljun töitä on ollut esillä mm. kotimaassa Satumetsä-, Pusuja ja popcornia – ja Särkyvää-näyttelyissä, Fiskarsin kesänäyttelyssä ja ulkomailla New Yorkissa, Los Angelesissa, Lontoossa, Brysselissä, Kööpenhaminassa, Pärnussa ja Tokiossa.

Kuljua edustavat galleria Hostler Burrows ja Galleria Halmetoja.

Kulju käyttää pääsääntöisesti keramiikkaa mutta myös tekstiiliä ja videota. Työskentelyn motiivina on syventää ymmärrystä ihmisyydestä sekä ihmisen ja luonnon välisestä yhteydestä. Kuljulle materiaali ja tekniikka mahdollistavat tunteiden tunnistamisen ja tulkinnan. Hän pohtii työssään luonnonvaraisen katoavuutta rakentamalla savesta haurasta ikimetsää. Käsin rakennetut metsäkuvastimet ja installaatiot ovat ehdotettuja reittejä luontoyhteyteen. Hän hyödyntää työssään sekä käsiensä että arkisten esineiden jättämiä jälkiä. Kämmenestä jää saven pintaan lehtiruodin kaltainen kuvio. Tämä on Kuljulle todistusaineistoa siitä, että olemme kaikki yhtä sekä yhteydessä toisiimme.

Taiteen tekemisestään Kulju kertoo: ”Elämme ihmiskunnan historiassa haurasta aikaa. Ihmisen toiminnan myötä käynnistynyt antroposeenin aikakausi osoittaa, että ihmisen kädenjälki tuntuu kaikkialla planeetallamme. Kuudes sukupuuttoaalto on käynnissä, merenalainen maailma tukehtuu muoviin ja saasteisiin, metsät palavat. Ihminen vieraantuu luonnosta ja tuhoaa toiminnallaan satoja miljoonia vuosia rakentuneita nerokkaita ekosysteemejä vuosisadoissa. Valtaa ja voimaa on käytetty väärin, ekosysteemin haurautta ei ole huomioitu. Miten olioiden kanssa kommunikoidaan? Osaatko koiran rauhoittavat signaalit ja saavutatko hevosen luottamuksen.

Pelastatko kimalaisen takaisin kukkaan? Ymmärrätkö, miten puu hiipii, paikallaan? Pyydätkö anteeksi, kun tönäiset pionia puutarhassa, kuuluuko se edes tänne? Annatko rikkaruohon rehottaa, sillä sekin on elossa? Ajatteletko, että ihmisen kuuluisi pyytää lupaa?”

 

Laura Kärki (s. 1978)

Laura Kärki on Lahdessa syntynyt kuvataiteen monitaiteilija, joka on asunut ja työskennellyt Berliinissä viimeiset kymmenen vuotta. Hän on valmistunut Aalto-yliopistosta vuonna 2006 taiteen maisteriksi taideteollisen muotoilun osastolta. Hänen lopputyönsä nimi oli Kuvan runo. Se koostui omista runoista ja veistoksista, joiden kautta hän haki paikkaansa taidekontekstissa ja maailmassa. Kärki on myös tekstiilisuunnittelun artenomi Metropoliasta (2002) sekä keramiikka-alan artesaani Tammelan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksesta (1998). Kärki on seuraavien taiteilijajärjestöjen jäsen: GEDOK Berlin, Suomen kuvanveistäjäliitto, Muu ry, Taiteilijat O ry, Kuvasto ry ja Helsingin Taiteilijaseura. Hänen töitään on Aineen taidemuseon ja Lahden taidemuseon kokoelmissa.

Kärki on osallistunut sekä kotimaisiin että kansainvälisiin näyttelyihin mm.  Aineen taidemuseossa Torniossa, Eila-kokoelmanäyttelyssä, Soulissa Etelä-Koreassa, ARTag Galleryssa Helsingissä, Art Goes Kapakka -festivaalin aikana Tommyknocker Craft Beer Barissa Helsingissä, Galleria Katariinassa Helsingissä ja Päästä meidät pahasta, Taidekeskus Antaresissa Sippolassa. Kärjen valokuvia oli esillä myös Kuvakirja kunnantalolla -kesänäyttelyssä Nastolassa kaksi vuotta sitten.

Kärjen tapa hahmottaa maailmaa on visuaalinen, joten on luontevaa olla kuvataiteilija; hän pitää kovasti työstään. Hän näkee mieltään askarruttavat asiat, menneen ja tulevan tapahtumat erilaisina kuvina, veistoksina, runoina ja ääniteoksina. Taiteen kautta hän jäsentää maailmaa, ja taiteen tekemisen kautta hän kokee, että on helpompaa käsittää elämää ja maailmaa, joka ilmenee toisinaan liian monimutkaisena. 

Kärki toimii hyvin monitaiteellisesti, kulloisellakin hetkellä ideaan sopivalla tavalla ja materiaalilla. Hiljattain hän on keskittynyt 3D-printatun saven työstämiseen, johon sai Ornamo- äätiön apurahan vuonna 2020. Hän on yhdistellyt keramiikkaa ja tekstiiliä uusissa eläinveistoksissaan. Tekstiiliprinttiteokset ja sublimaatiotulosteet ovat tärkeitä. Lisäksi hän käyttää valokuvausta työskentelyssään. Parhaillaan hän työskentelee öljypastellimaalausten, 3D-printatun saven, tekstiilin, virkkauksen ja sublimaatiotulosteiden kanssa. Hän kertoo saaneensa hiljattain työhuoneelleen keramiikkauunin, joten keramiikan tekeminen onnistuu hyvin. Toiveissa on saada myös tekstiilitulostin.  

Kärki on kotoisin Lahden Ahtialasta ja lapsuudessaan viihtyi paljon luonnossa. Berliinissä hän kaipaa paljon Suomen luontoa ja puhdasta ilmaa. Luonnonmateriaalit kiehtovat taiteen tekemisessä. Keraaminen Torkkuvat mustatorvisienet-ääni-installaatio, joka on tulossa Nastolan kesänäyttelyyn, muistuttaa taiteilijaa lapsuuden sienimetsästä.

 

J.P Köykkä (s. 1987)

J.P Köykkä on syntynyt Seinäjoella ja asuu nykyään Kyrönlahdella. Hän opiskeli Tampereen ammattikorkeakoulussa ja valmistui kuvataiteilijaksi (AMK) vuonna 2015. Sitä ennen hän opiskeli Oriveden opiston kuvataidelinjalla vuosina 2008 – 2009. Hän on Tampereen taiteilijaseuran, Taidemaalariliiton ja Rajataide ry:n jäsen.

Köykkä on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä ja osallistunut lukuisiin ryhmä- ja yhteisnäyttelyihin. Hänen töitään on Tampereen taidemuseon kokoelmissa, Valtion taideteostoimikunnan kokoelmissa Kansallisgalleriassa, Tampereen ja Seinäjoen kaupunkien kokoelmissa, Pirkkalan kunnan kokoelmissa sekä HUS:n kokoelmissa. 

Köykästä tuli omien sanojensa mukaan taiteilija ehkä siksi, ettei hän päässyt ravintolakokkikouluun yläasteen jälkeen huonon keskiarvon takia. Köykkä haluaisi, että hänen teoksensa edustaisivat hänen omaa tyyliään. Hän käyttää teoksissaan akryylivärejä, öljyvärejä, spraymaalia, mustetta, kynäruiskua, bitumia, lyijykynää, liituja, kollaasitekniikkaa ja kaikenlaisia talo- ja tehdasmaaleja. 

Köykkä on juuri muuttanut maaseudulle, ja hänen tuleva työhuoneensa sijaitsee kotipihassa luonnon helmassa. Hänestä tuntuu kuin olisi löytänyt uudestaan jotain, mikä on ollut hetken aikaa hukassa: paluun ihmiseksi. Luonnossa hän on liikkunut nuoresta asti etsimässä paikkoja, minne voisi maalata graffiteja, ja se on ollut lähtölaukaus myös taiteelliselle polulle. Lisäksi nämä paikat ovat olleet suuressa osassa siinä, miltä maalaukset ovat näyttäneet. Nyt hän uskoo, että maaseudulla työskentely rikastaa ja monipuolistaa työtä, koska hän saa energiaa ympäröivästä ympäristöstä ja tilaa on enemmän. Nyt kiinnostaa rakentaa kaikkea, kuten kasvihuoneita, ja viljellä sekä rempata taloa. Nämä kaikki ovat loistavaa vastapainoa taiteelliselle työskentelylle. Köykälle taiteen tekeminen on luonnollista elämistä ja olemista sekä asioiden ratkomista.

Pirita Lautala (s. 1974)

Pirita Lautala on mikkeliläinen kuvataiteilija. Hän on artenomi Kankaanpään opistosta (2002), kuvataiteilija AMK Lahden taideinstituutista (2011) ja kuvataiteilija YAMK LAB-ammattikorkeakoulusta (2021). Opinnäytetyön aihe oli Ash You Wish: Teos tuhkaksi, tuhka teokseksi – taideteoksen arvosta, elinkaaresta, tuhoamisesta ja uusiokäytöstä. Kuvataiteilijana Lautala on toiminut vuodesta 2004 lähtien.

Pirita Lautala hyödyntää teoksissaan käsityöläistaustansa tuomaa materiaaliteknistä osaamista: maalaukset voivat täydentyä esimerkiksi virkkuuelementeillä ja olla myös osa tilallista teoskokonaisuutta. Teosten materiaalina voi olla nahka tai tuhka siinä missä akryyliväri tai keramiikkakin. Lautalan teokset kertovat viitteellisin ja pelkistetyin elein tarinaa. Niiden teemana on usein kaipuu johonkin tavoittamattomaan – poissaolo, luopuminen ja muistot sekä muistista nousevat kuvat. Tietyt symboliset hahmot esiintyvät eri tekniikoin toteutettuina: tyttöhahmo kasvavan, keskeneräisen ihmisen kuvana, korppi tiedon ja opin tuojana sekä pitsi ajan ja muistin kerroksellisuuden ja hataruuden ilmentymänä. Taustalla on usein vaikeasti määriteltävä tunne, jokin, mikä väistää sanoja ja liittyy poissaoloon, menneeseen ja menetettyyn.

Lautala on osallistunut lukuisiin kotimaisiin ja ulkomaisiin näyttelyihin mm. Poikkeuksia oloissa Helsingissä (2021), Kuvakirja – Picture Book Nastolassa (2019),

Pistot Helsingissä (2018), Katajainen kansa Mäntyharjulla (2017), Sensorium Karlovy Varyssa Tsekissä (2013), European horizon Prahassa Tsekissä (2012), ARS HÄME ’10 Forssassa (2010) ja Tuunattua Tuuvaa Mikkelissä (2009).

Taiteen tekeminen on Lautalalle tapa käsittää ja jäsentää maailmaa. Teoksillaan hän pyrkii herättämään ajatuksia ja kysymyksiä tarjoamatta kuitenkaan valmiita vastauksia. Hänen teostensa mahdollinen kantaaottavuus on varsin hillittyä: hän ei osoittele eikä julista, vaan tarjoaa pienin vihjein ajattelun aineksia katsojan pohdittavaksi.

Viime aikoina Lautala on kiinnostunut yhä enemmän taideteoksen väliaikaisuudesta. Lisäksi häntä kiinnostaa merkityksen muodostumisen tarkkaileminen ja materiaali ajatuksen välittämisen välineenä.

Lautala sanoo olevansa Saimaan rannalla metsässä kasvatettu luontoriippuvainen, ja erityisesti metsät ovat hänelle erittäin merkityksellisiä. Metsä, ja luonto kaiken kaikkiaan, on rauhoittumisen, hiljentymisen ja latautumisen paikka, jossa hän pyrkii viettämään aikaa päivittäin. Luonnossa liikkuminen ja luonnon ilmiöiden tarkkaileminen liittyy taiteen tekemiseen perusenergian lähteenä, ja esimerkiksi puut ja linnut toistuvat hänen teoksissaan usein. Rakkaus luontoon tuo mukanaan myös huolen luonnosta ja aiheuttaa toisinaan ristiriitaisia ajatuksia oman tekemisen oikeutuksesta ja esimerkiksi materiaalien käytöstä. Siksi hän käyttää teoksissaan usein kierrätysmateriaaleja tai suunnittelee uusia materiaaleja sisältävät teokset yhä useammin monikäyttöisiksi ja kierrätettäviksi.

Tuomo Manninen (s.1962)

Tuomo Manninen on Jyväskylässä syntynyt, Helsingissä asuva ja työskentelevä valokuvaaja. Hän on osallistunut noin sataan soolo- ja ryhmänäyttelyyn ympäri maailman; tunnetuimpia lienevät Venetsian biennaali vuonna 2001 ja Arlesin valokuvafestivaali. Mannisen valokuvia on mm. Lyonin MACin, Berliinin NBKn  ja Odensen Brandtsin kokoelmissa. Hänen töistään on julkaistu viisi valokuvamonografiaa.

Taiteilija Manninen sanoo olevansa siksi, ettei osaa oikein muuta tehdä: “Olen kyllä hyvä täyttämään astianpesukoneita.” Manninen valitsee tyylinsä ja työkalunsa kuhunkin hankkeeseen parhaiten sopiviksi. Juuri tällä hetkellä hän kuuntelee paljon Sergei Prokofjevia, lukee kirjaa Leningradin piirityksestä ja toista Väinö Tannerin lapsuudesta ja katsoo 40-luvun Bergmaneja.

Manninen on aina asunut enemmän tai vähemmän kaupunkien keskustassa; siksi luonto on outo, armoton ja pelottava paikka.

Mikko Paakkonen (s. 1990)

Mikko Paakkonen on Riihimäellä syntynyt, Helsingissä asuva kuvataiteilija. Hän on valmistunut Turun taideakatemiasta vuonna 2019 ja viimeistelee kuvataiteen maisteritutkintoa Taideyliopiston kuvataideakatemiassa Helsingissä. AMK:n lopputyön aihe oli joutomaiden ja kaupunkitilan välinen suhde ja sen vaikutus hänen teoksiinsa. Maisterilopputyön aihe on oma maalaaminen, sen tutkiminen itsessään. Paakkonen on Suomen taidemaalariliiton ja Kuvaston jäsen.

Paakkonen on osallistunut erilaisiin ryhmänäyttelyihin kuten Mäntän kuvataideviikoille (2018), näyttelyyn Äiti kielsi, mut ei me kuunneltu, Kortteli 2, Hämeenlinnassa (2020) ja Tulevaisuus 2020 -näyttelyyn Taidekeskus Mältinrannassa Tampereella (2020). Nastolan kesänäyttelyn lisäksi tänä kesänä hän on mukana ryhmänäyttelyssä muun muassa K. H. Renlundin museossa Kokkolassa.

Paakkosen maalaukset ovat käsitteellisiä ja nojautuvat vahvasti abstraktin ekspressionismin tyylisuuntaan. Niissä on viitteitä informalismista sekä action paintingistä. Maalaukset ovat liikettä, merkkejä ja aseemista kirjoitusta. Installaatioissa on viitteitä omiin maalauksiin, julkisen tilan ja jättömaiden väliseen jännitteeseen sekä alakulttuureihin kuten graffitiin.

Koska Paakkonen asuu kaupungissa, luonnon merkitys on kasvanut, koska sinne ei pääse tarpeeksi usein.  Hän etsii teoksiinsa materiaaleja jättömailta, jolloin hän menee työnsä kanssa lähemmäs luontoa. Hän tutkii ihmisen ja luonnon tekemiä jälkiä, kulumia, kerrostumia ja rapautumista julkisen tilan pinnoissa.

 Ville Räty (s. 1980)

Ville Räty on Lahdessa syntynyt ja Helsingissä asuva kuvataiteilija, joka on valmistunut Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulusta. Lopputyön aihe oli introspektio eli itsetutkiskelu. Hän on opiskellut myös Lahden käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa puualan artesaaniksi. Kuvataiteita hän on opiskellut myös Limingan kansanopiston taidekoulussa ja Granadan yliopistossa Espanjassa. 

 Räty on Suomen taidemaalariliiton, Helsingin Taiteilijaseuran, Kauno ry:n ja Lahden Taiteilijaseuran jäsen. Lisäksi hän on ollut Lahden taiteilijaseuran hallituksen jäsen 2009 – 2010, puheenjohtaja 2010, 2011 ja hallituksen varajäsen 2008, 2012 – 2013. 

Räty on osallistunut mm. Yhteinen horisontti -näyttelyyn yhdessä Milla Kuisman kanssa Galleria Poriginalissa Porissa (2020), Mäntän kuvataideviikoille (2018), Lähtölaukaus-näyttelyyn Aineen Taidemuseossa Torniossa (2018) ja Villa Rosan kesänäyttelyyn Orimattilassa (2017). Lisäksi hänellä on ollut lukuisia yksityisnäyttelyitä Suomessa, mm. Decay and Growth Turussa ja Tampereella (2019), Alone / Abandoned, Gallery Artagissa Helsingissä (2017) ja Post-Landscape Lahdessa (2016). Rädyn töitä on tänä vuonna nähty Underneath the Horizon -näyttelyssä Galleria Halmetojalla Helsingissä.      

Rädyn teoksia on Aineen taidemuseossa Torniossa, Valtion taidemuseossa, Lahden taidemuseossa ja Tampereen taidemuseossa.  

Rädylle taiteen tekeminen ja itseilmaisu maalauksen keinoin ovat intohimo. Taide on tapa käsitellä ja ymmärtää maailmaa, ihmisyyttä ja suhdetta niihin. Rädyn maalaukset edustavat ekspressiivistä nykymaalausta. Kymmenisen vuotta hän on teoksissaan pohtinut ihmisenä olemista ja ajan henkeä maiseman kautta. Rautaiset rakenteet symboloivat kuvissa ihmisen järkeä ja tiedon maailmaa, vapaampi maalausjälki edustaa tunnetta ja orgaanisuutta. Maalaukset kertovat enemmän hänen kokemuksestaan tässä ajassa kuin jostain tietystä paikasta. Kuvat ovat kuitenkin selkeitä maisema-aiheita. 

Nyt maalaukset pureutuvat syvemmälle mielen sisäiseen, horisontin alla piilevään maailmaan. Psykologian historia ja kuvasto ovat innoittaneet taiteilijaa uusiin maalauksellisiin eleisiin ja sommitelmiin. Maalausten lisäksi Räty on säveltänyt näyttelyihin teemamusiikin, ääniteoksen, joka kuljettaa katsojan näyttelyn emotionaaliseen maisemaan. Teoksissa on kaikuja tulkinnoista, joiden mukaan Sigmund Freud olisi saanut ajatuksen mielen kerrostumista Charles Darwinilta, kun Darwin tutki maakerrostumia löytääkseen tietoa menneistä ajoista. Tämä ajatus on vaikuttanut vahvasti Rädyn visuaaliseen kuvastoon.  

Orgaanisen luonnon ja rakennetun ympäristön suhde on tärkeä teema Rädyn teoksissa. Hän avaa katsojien silmien eteen kokemuksiaan maisemasta ja esittää kysymyksen, onko se sellainen maailma, jossa haluamme elää ja jonka haluamme jättää jälkipolville. 

Pauliina Salminen (s. 1975)

Pauliina Salminen on syntynyt Vantaalla ja nykyään asuu Marseillessa Ranskassa. Hän on opiskellut videokuvaajaksi TuTVOssa (nykyinen Turun Taideakatemia) ja sen jälkeen suorittanut elokuva-alan jatko-opinnot Université de Provencessa Ranskassa. Lopputyössään hän tutki vedenalaista kuvausta ja suoritti muun muassa työharjoittelun Marseillen meribiologian tutkimuslaitoksessa. 

Salminen kuuluu MUU ry:hyn ja AV-Arkkiin ja toimii Ranskassa aktiivisesti DEUXbis-yhdistyksessä. 

Salminen on osallistunut vuodesta 2005 lähtien lukuisiin näyttelyihin eri maissa. Suomessa hänen teoksiaan on nähty pääasiassa helsinkiläisissä gallerioissa kuten MUU Galleriassa, Galleria Rantakasarmissa, Hippolyte-gallerian studiossa ja Kluuvin Galleriassa. Hän on osallistunut näyttelyihin Ranskan eri kaupungeissa sekä Italiassa, Portugalissa, USA:ssa ja Intiassa. Lisäksi hänen videoteoksiaan levitetään festivaaleilla eri maissa.

Salminen on opiskellut elokuvaa ja tehnyt myös dokumenttielokuvaa, mutta vapaampi ilmaisutyyli tuntui luontevammalta. Hän on harrastanut lapsesta asti maalausta ja kiinnostui videoilmaisun “maalauksellisesta” puolesta. Siksi hän siirtyi vähitellen mediataiteen ja installaation pariin. Hän on kiinnostunut liikkuvan ja still-kuvan välisestä suhteesta sekä kuvan suhteesta tilaan. Teokset ovat kuitenkin yleensä kerronnallisia, ja ihmiset ovat niiden pääosassa.

Salminen on juuri nyt kiinnostunut maiseman käsitteestä suhteessa ihmiseen. Kyseessä voi olla luonnonmaisema tai kaupunkimaisema mutta myös laajemmin yhteiskunnallinen tai kuvitteellinen maisema. Miten ihminen asettuu maisemaan, miten hän tarkkailee sitä? Mitä on hänen edessään, mitä hänen takanaan? Tämä kuvainnolliselta kuulostava kysymys tulee konkreettiseksi esimerkiksi, kun ihminen katsoo ulos kotinsa ikkunasta. Hän tutkii siis arjen tilanteita, joista voi löytää eri ulottuvuuksia.

Salminen pitää erityisesti vesiympäristöstä, ja vedenalainen kuvaus liittyy tiiviisti hänen taiteelliseen tuotantoonsa. Aistihavaintojen ja liikkeen muutos vedenpinnan ylä- ja alapuolella kiehtovat häntä. Hän on kiinnostunut veden ja ilman liikkeestä sekä niiden vaikutuksesta ympäristöön ja ihmisruumiiseen. Hän tarkkailee luonnonvoimien kuten tuulen ja veden suhdetta ihmisen liikkeeseen: ovatko voimat tukahduttavia vai kannattelevia? Joka tapauksessa ne muuttavat jokapäiväisiä liikeratojamme ja käsitystämme painovoimasta – sekä omasta voimastamme.

Kim Somervuori (s. 1975)

Kim Somervuori on Helsingissä syntynyt kuvataiteilija, joka asuu nykyään Espoossa. Hän on valmistunut Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2012.

Ennen Kuvataideakatemiaa hän opiskeli vapaalla maalausosastolla Vårdingeby folkhögskolanissa Tukholmassa. Hän on Dimension, Taidemaalariliiton, Espoon kuvataiteilijoiden, Espoon taiteilijakillan ja Yö-yhdistyksen jäsen.

Somervuori on osallistunut useisiin näyttelyihin niin kotimaassa kuin ulkomailla. Ryhmänäyttelyihin hän on osallistunut mm. Holden Galleryssä Manchesterissä Englannissa, Hirzenheinissa Saksassa, Nuoret 2009 Taidehallissa Helsingissä, Stockholm Supermarketissa Tukholmassa, Nykytaiteen museossa Kiasmassa Helsingissä, Mäntän kuvataideviikoilla, Aineen taidemuseossa Torniossa, Jyväskylän taidemuseossa ja Hämeenlinnan taidemuseossa. Yksityisnäyttelyitä on ollut mm. Taidesalonki Husassa Tampereella, Korjaamo galleriassa Helsingissä Tm Galleriassa Helsingissä, Galleria Himmelblaussa Tampereeella ja Galleria Halmetojalla Helsingissä. Somervuori on saanut mm. William Thuring -nimikkopalkinnon vuonna 2015 ja taideyhdistyksen nuorten palkinnon. Hänen töitään on mm. Kansallisgalleriassa, Nykytaiteen museo Kiasmassa ja Hämeenlinnan Taidemuseossa. Hän osallistui Suomen Tasavallan Presidentin Sauli Niinistön muotokuvaan (2018) sadan muun taiteilijan kanssa.

Maalaaminen on ollut Somervuoren elämässä mukana jo tosi nuoresta, mutta hän ei kuitenkaan ollut haaveillut taiteilijana olemisesta. Vasta lähempänä 30 ikävuotta hän tajusi puuhaavansa taiteen parissa. Hänen piirustuksensa ja maalauksensa pyörivät jossain abstraktin, figuratiivisuuden ja naiivin kielen sekamelskassa. Hän tekee myös kolmiulotteisia ja tilallisia teoksia. Viime aikoina hän on tehnyt teoksia, joissa leikitellään betonin (kaupunkilaisuuden) ja luonnon suhteella.

Somervuori viihtyy paljon luonnossa, oikeastaan vuosi vuodelta enemmän. Pyrkimyksenä on keretä luontoon kerran kahdessa viikossa, mikä aika hyvin onnistuukin. Tällä hetkellä luonto  on liittynyt tosiaan osana aihemaailmaa  myös hänen teoksiinsa. Betonilapsena hän pitää myös kaupungeista:”Ilman graffiti-, skeittaus- ja musiikkikuvioita minä en olisi minä.”

Iiu Susiraja

Iiu Susiraja on kuvataiteilija, joka esiintyy itse performatiivisissa valokuva- ja videoteoksissaan. Teokset kyseenalaistavat perinteisiä ulkonäkö- ja sukupuoliodotuksia, mutta tekevät sen usein absurdin huumorin keinoin. Susiraja on tällä hetkellä yksi kansainvälisimmistä, suomalaisista kuvataiteilijoista. Suomessa hänen teoksensa muistetaan erityisesti Kiasman isosta yksityisnäyttelystä.

Iiu Susiraja on syntynyt vuonna 1975 ja hän asuu sekä työskentelee Turussa. Hän valmistui taiteen maisteriksi kuvataideakatemiasta vuonna 2018 ja on suorittanut useita eri tutkintoja niin valokuvauksessa kuin taiteen eri aloilta.

Iiu Susirajalla on mittava luettelo niin yksityis- kuin ryhmänäyttelyistä, viimeisimpinä Ramike Gallerian Dalmatialainen 2020, SKMU Museon ja Kiasman Dry Joy 2019 ja 2020, Kadel Willborn gallerian näyttely 2019 ja Ghebaly Gallerian What am I? 2018.

Hän on saanut William Thuringin pääpalkinnon vuonna 2019.

Iiu Susirajan teoksia on mm. Rubell Family Collection kokoelmissa, Chicagon yliopistossa, Suomen valokuvataiteen museossa, Kiasmassa, Wäinö Aaltosen museossa, Suomen kansallisgalleriassa, Helsingin taidemuseossa, Stavangerin museossa, Göteborgin taidemuseossa jne.

Iiu Susiraja on saanut apurahoja niin työskentelyyn kuin eri projekteihinkin. Hän on jäsenenä Peri ry:ssä ja Taidevalokuvaajien liitossa.

Piipa Toivonen (s. 1974)

Piipa Toivonen on syntynyt Janakkalassa ja asuu nykyään Metsäkylässä. Hän on kuvataiteilija YAMK LAB-ammattikorkeakoulusta (2021). Lopputyön aihe oli arki.

Lisäksi hän on valmistunut medianomiksi, animaationtekijäksi Turun Taideakatemiasta (2001).

Toivonen on osallistunut YAMK/LAB-ammattikorkeakoulun Poikkeuksia oloissa -opinnäytetyönäyttelyyn Kaapelitehtaan Valssaamossa Helsingissä (2021), Myötä – Kouvolan taiteilijaseuran 10-vuotisjuhlanäyttelyyn Poikilossa (2020), Kaakon taiteen ryhmänäyttelyyn Galleria Koriassa Kouvolan asuntomessuilla (2019) ja Pumppaa rautaa! -ryhmänäyttelyyn Galleria Tilassa Helsingissä (2017). Lisäksi hänellä on ollut yksityisnäyttelyitä mm. Kouvolassa, Kuusankoskella, Iitissä, Kotkassa, Tampereella, Hämeenlinnassa, Pyhtäällä ja Virolahdella. Hän on tehnyt Puutarha-nimisen tilausteoksen Porvoon Taidetehtaalle (2014).

Toivonen palkittiin alkuvuonna 2021 Sarjakuva-Finlandialla Pauli Kallion Ammatti: käsikirjoittaja -työryhmän kanssa. Hän on saanut toisen sijan kymenlaaksolaisuuden olemusta kuvanneessa sarjakuvakilpailussa (2013). Lisäksi hän on työskennellyt animaationtekijänä osana työryhmää useissa kansainvälisiä palkintoja saaneissa animaatioelokuvissa.

Toivonen kokee olevansa kuvataiteilija vapaasta tahdostaan. Hänen teoksensa ovat pehmeitä veistoksia, joissa hän yhdistelee eri käsityötaiteen tekniikoita.

Juuri nyt häntä innostaa tekstiilitaiteen ja elokuvateorian yhdistäminen.

Toivonen asuu maaseudulla luonnon keskellä: luonto virkistää, maadoittaa ja innoittaa.

Henri Tuominen (s. 1983)

Henri Tuominen on turkulainen kuvataiteilija (amk). Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Turun taideakatemiasta keväällä 2019. Ennen taideakatemiaa hän opiskeli vuoden Paasikivi-opiston kuvataidelinjalla. Lopputyössään hän käsitteli valtaa ja vallan varjopuolia. Lopputyö oli esillä Turun taidehallissa keväällä 2019. Hänen mielestään taiteilijan on kyettävä ottamaan myös yhteiskunnan epäkohtia käsittelyyn. Itse taiteen ei kuitenkaan tarvitse olla tympeän moralistista tai julistavaa.

Tuominen on Suomen taidemaalariliiton kokelasjäsen ja Turun taiteilijaseuran jäsen ja hallituksen jäsen. Lisäksi hän toimii Turun taidehallin näyttelytoimikunnassa.

Ensimmäinen oma näyttely valmistumisen jälkeen oli Aarni Galleriassa Espoossa helmikuussa 2020. Lisäksi hän on osallistunut lukuisiin ryhmänäyttelyihin. Hän on saanut kaksi Taiteen edistämiskeskuksen työskentelyapurahaa ja yhden kohdeapurahan.

Tuominen on piirtänyt ihan pienestä pojasta asti, ja kuvataide on kiinnostanut aina. Ammatinvalinta ei tosin tapahtunut helposti. Hän työskenteli aluksi ihan eri alalla. Tuomista oli myös varoiteltu taiteilijan ammatista. Hän meni Turun työväenopiston piirustuksen alkeiskurssille vuonna 2013. Kurssilla opettaja suositteli hänelle taideopintoja korkeakoulussa. Vuonna 2014 hän meni Paasikivi-opiston kuvataidelinjalle, koska ei ollut ehtinyt hakemaan taidekorkeakouluihin. Paasikivi-opistossa hän tajusi ensimmäisen kerran, että taiteen tekemistä voisi tulla ammatti, kun opettajat rohkaisivat jatkamaan opintoja. Vuonna 2015 Tuominen pääsi Turun Taideakatemiaan ja tiesi, että hänestä tulee taiteilija. Tavoitteena on yhä kehittyä ja oppia ymmärtämään omaa ja muiden tekemää taidetta paremmin.

Tuominen sanoo, että hänen taiteensa istuu aika huonosti lokeroihin mutta jostain ekspressiivisen maalaustaiteen perinteestä hän tavallaan ammentaa. Hän maalaa pääasiassa öljymaaleilla ja sanoo olevansa aika hätäinen maalari, joten työskennellessä on pakko oppia sietämään keskeneräisyyttä. Tällä hetkellä häntä kiinnostaa muotokuvan perinne, joka kytkeytyy yhteiskunnallisiin valtarakenteisiin ja jota hän haluaa käsitellä maalauksen keinoin kriittisesti. Muotokuvat ovat perinteisesti esittäneet henkilöitä, jotka ovat käyttäneet poliittista, sotilaallista, taloudellista tai uskonnollista valtaa. Nykyään muotokuvan kohde voi olla vaikkapa viihteen supertähti tai taideteoksen tilaajan oma lemmikkieläin.

Tuomisen suhde luontoon on kaupunkilaisena hieman etäännytetty. Hän pitää kuitenkin metsässä liikkumisesta ja käyttää usein teostensa lähtökohtina itse ottamiaan valokuvia puista ja metsiköistä.

Samppa Törmälehto (s. 1977)

Samppa Törmälehto asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän on koulutukseltaan kuvataiteen maisteri. Hän maalaa työnsä aina kankaalle, ja teosten koko on kasvanut vuosien varrella. Hänen tyylinsä on luonnehdittu olevan neoekspressiivistä. Hänelle itselleen tärkeimmät näyttelyt ovat luultavasti olleet Berliinissä Uferhallen Cultural Centerissä ja Gallery Autocenterissä (Magma-näyttely). Lisäksi hän on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Toki myös kotimaiset museonäyttelyt ja esimerkiksi Mäntän kuvataideviikot ovat vaikuttaneet uraan.

Törmälehtoa kiinnostaa kaupungin urbaani syke, ja hän viihtyy hyvin erilaisissa rock- ja punkluolissa. Tämän vastapainoksi hän menee mielellään metsään: hän saattaa ajaa maastopyörällä varusteineen jopa parisataa kilometriä viikonlopun aikana ja nukkua yönsä riippumatossa. Se luo mukavasti kontrastia kaupungissa vietetyn ajan rinnalle. Luonnossa samoillessa tulee ajateltua monenlaista, ja siellä ajatuksia on hyvä myös jäsennellä luonnoskirjaan. Monesti hänen teoksissaan luonto ja urbaani sekoittuvatkin sujuvasti keskenään yhdeksi maailmaksi.

Kirsimaria E. Törönen

”Vielä tarvitaan vaneria, kananmunankuoria ja maalinjämiä Pihapiiri-teoksen figuureihin”, sanoo Kirsimaria E. Törönen nyt helmikuussa.

Mikkeliläinen kuvataiteilija Kirsimaria E. Törönen on yksi Nastolan Luontoretki-kesänäyttelyn taiteilijoista, jonka kuraattori Veikko Halmetoja kutsui tämän kesän näyttelyyn. Törösen Pihapiiri-niminen teoskokonaisuus tulee Nastolan kirkon ja kotiseutumuseon ympäristöön. Paikka oli jäänyt Törösen mieleen Kuvakirja-näyttelyn teosten pystyttämisen tauoilla tehdyistä kävelyretkistä kesällä 2019. Hänestä ympäristötaide voi näin korona-aikana antaa aidon taide-elämyksen, jota virtuaalinäyttely ei voi korvata. Törönen kertoo halunneensa tehdä jotain hauskaa koronan kotisohvilla uuvuttamille ihmisille, ja siksi Pihapiirin vanerifiguurit ilmentävät riemunloikkia, liikettä ja elämäniloa.

Pihapiirin figuureissa toteutuu myös ajankohtainen materiaalin kierrätystavoite, kun yli puolet on kierrätysmateriaalia: omien akvarellien, piirustusten ja luonnosten värejä, kananmunankuoria ja parin vuoden takaisen teoksen vanereita. Törönen on yrittänyt viimeisten kuuden vuoden aikana omassa työskentelyssään konkretisoida ekologisuutta ja kierrättämistä, pohtia eettisyyttä: jos kotona kierrättää muovit, lasin, metallin ja paperin, on ristiriitaista, jos ei taiteen tekemisessään yritä kierrättää silloin, kun se on mahdollista. Toisaalta jos kananmunankuoria jää taideteoksesta ympäristöön, luonto kyllä kestää sen. Maailman muuttaminen ja parantaminen lähtee ihmisestä myös taiteen tekemisessä.

Törönen puhuu paljon epäpaikoista, joihin taidetta ei yleensä ajatella sijoitettavaksi ja jotka ovat pyhän valkoisen näyttelytilakuution ulkopuolella. Kesänäyttelyssä tila antaa yllättäviä mahdollisuuksia. Nastolassa Pihapiiri tulee osaksi luontoa ja historiallista kulttuurimaisemaa. Törösen mielestä kesänäyttely voi tavoittaa ensikertalaisiakin ja erilaisia yleisöjä helpommin kuin perinteinen näyttelytila.

Koska taide kuuluu kaikille, kaikilla on siihen oikeus. Silloin taide on osa arkea. Nastolan kesänäyttelyn Pihapiiri-teosta voi lähestyä monella tavalla. Etenkin lapset ja nuoret ovat tervetulleita näyttelyyn. Erikokoiset eläinfiguurit voivat antaa pienimmillekin isoja elämyksiä. Nastolalaiset ovat mukana tekijöinäkin, kun kirkonkylän peruskoulun oppilaat osallistuvat näyttelyn tekemiseen ja Tienhaaran toimintakeskuksessa työstetään hahmoja vanerista. Lahden kaupungin ympäristöpaja tekee polun varteen lasten leikkipaikkaan kepparirataa keppihevosineen. Törönen luottaa siihen, että ihmiset keksivät teosten ympärille monenlaista tekemistä, kuten eväsretkiä ja luonnon tarkkailua.