Ville Lehtinen

Home / Ville Lehtinen

Ville Lehtinen (s. 1984)

Ville Lehtinen syntynyt Jyväskylässä, asuu ja työskentelee Imatralla. Hän valmistui kuvataiteilijaksi Saimaan ammattikorkeakoulusta vuonna 2015. Vuonna 2020 hän aloitti kuvataiteen YAMK-opinnot LAB-ammattikorkeakoulussa, josta valmistui tänä keväänä. Lopputyön aihe oli valot ja varjot maalauksessa. Kirjallisessa raportissa hän tutki sitä, miksi valoja ja varjoja tarvitaan, jotta saadaan aikaiseksi toimiva ja tunnelmallinen kuva. Lopputyönään hän teki sarjan eläinaiheisia maalauksia.

Lehtinen on ollut mukana useissa ryhmä- ja yhteisnäyttelyissä eri puolella Suomea. Tähän mennessä hän on pitänyt viisi yksityisnäyttelyä. Hän on saanut työskentely- ja kohdeapurahoja.

Lehtinen on kuvataiteilija siksi, että ei omien sanojensa mukaan osaa tehdä mitään muutakaan. Hänellä on tarve piirtää ja maalata, ja siitä tarpeesta ei pääse eroon. Hänen maalauksiaan voisi luonnehtia poptaiteeksi, mutta maalausjäljessä on merkkejä expressionismista. Hän maalaa akryyli- ja öljyväreillä.

Tällä hetkellä häntä innostaa tehdä luontoaiheisia maalauksia. Eläimet ovat pysyneet kuvissa vuodesta toiseen, mutta nyt häntä kiinnostavat myös kukka-aiheiset maalaukset. Lehtinen pyrkii kuljettamaan teoksiaan nykyistä abstraktimpaan suuntaan. Luonto on hänelle läheinen, ja liikkuminen ja luonnostelu ulkoilmassa on tärkeää. Luonto näkyy myös teosten aiheissa, joissa on usein eläimiä tai vaikkapa kukkia.